Minusta

Olen Pirkko Viiperi, Valviran laillistama perhe- ja paripsykoterapeutti sekä sairaanhoitaja. Olen Kelan kuntoutuspsykoterapian palveluntuottaja perhe- ja paripsykoterapiassa. Vuoden 2027 alusta alkaen toimin myös Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntuottajana perhepsykoterapiassa.

Minulla on yli 20 vuoden kokemus psykiatrisesta hoitotyöstä ja ihmisten kohtaamisesta erilaisissa elämäntilanteissa. Olen työskennellyt muun muassa aikuis- ja nuorisopsykiatrialla sekä päihdetyössä. Vuosien aikana olen saanut kulkea monenlaisten ihmisten, parien ja perheiden rinnalla. Se on vahvistanut ajatustani siitä, että jokaisen elämäntilanne ja tarina ovat ainutlaatuisia.

Terapeuttina olen rauhallinen, lämmin ja läsnäoleva. Minulle on tärkeää, että vastaanotolla syntyy turvallinen ja luottamuksellinen tila, jossa voi puhua vaikeistakin asioista omassa tahdissa. Sinun ei tarvitse tietää etukäteen, mistä pitäisi aloittaa tai löytää oikeita sanoja – voimme lähteä liikkeelle siitä, mikä juuri nyt tuntuu tärkeältä.

Yhteys on minulle tärkeä

Yritykseni nimessä oleva silta symboloi minulle yhteyttä. Minua kiinnostavat ihmisten väliset suhteet ja se, miten olemme yhteydessä toisiimme, ympäröivään maailmaan, luontoon sekä itseemme ja kehoomme.

Yhteys ei aina ole saumaton. Joskus se voi haurastua, muuttua tai tuntua kokonaan katkenneelta. Ajattelen kuitenkin, että yhteyttä voi rakentaa uudelleen – joskus pienin askelin, uuden ymmärryksen ja turvallisten kohtaamisten kautta. Tämä ajatus kulkee mukana myös työssäni.

Työskentelytapani on integratiivinen ja systeeminen. Tarkastelen ihmisen kokemuksia osana hänen elämänhistoriaansa, kehitystään, ihmissuhteitaan ja nykyistä elämäntilannettaan. Minulle on tärkeää ymmärtää paitsi sitä, mitä ihmiselle on tapahtunut, myös sitä, millaisia merkityksiä hän antaa kokemuksilleen.

Työskentelyssä huomioin myös vaikeiden ja traumaattisten kokemusten vaikutukset turvallisuuden tunteeseen, ihmissuhteisiin sekä kehon ja mielen väliseen yhteyteen. Uskon, että ymmärryksen lisääntyminen voi auttaa meitä suhtautumaan myötätuntoisemmin niin itseemme kuin toisiimme.

Keskustelun rinnalla voimme käyttää kokemuksellisia ja luovia menetelmiä silloin, kun ne tuntuvat sinulle luontevilta ja tukevat yhteistä työskentelyämme. Joskus kuva tai muu luova ilmaisu voi auttaa tavoittamaan sellaista, jolle ei vielä ole sanoja.

Ihminen ammatillisen roolin takana

Ammatillisen roolini rinnalla olen ihminen omine elämänkokemuksineni. Ajattelen, että eletty elämä on tuonut työhöni ymmärrystä, inhimillisyyttä ja kykyä olla läsnä myös silloin, kun elämä on keskeneräistä ja vaikeaa.

Uskon, ettei kaikkea tarvitse ratkaista kerralla. Joskus tärkeintä on saada pysähtyä, tulla kuulluksi ja löytää vähitellen uudenlaista ymmärrystä.

Terapiassa voimme yhdessä etsiä uusia näkökulmia ja rakentaa siltaa kohti sitä, mikä elämässä tuntuu merkitykselliseltä.

Koulutus ja osaaminen

Koulutukseltani olen perhe- ja paripsykoterapeutti sekä sairaanhoitaja (AMK), suuntautuminen psykiatrinen hoitotyö. Vahvuutenani on laaja psykiatrinen osaaminen sekä ymmärrys traumaattisten kokemusten, kehon ja mielen yhteyden sekä ihmissuhteiden merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. Työskentelyssäni hyödynnän myös hyväksymis- ja omistautumisterapian sekä ratkaisukeskeisen lähestymistavan näkökulmia ja menetelmiä. Näiden rinnalla luovat ja kokemukselliset menetelmät tarjoavat mahdollisuuksia uudenlaiseen ymmärrykseen ja ilmiasuun.

Koulutukset:

  • Perhe- ja paripsykoterapeuttikoulutus, Oulun yliopisto, 2021–2024
  • Sairaanhoitaja (AMK), psykiatrinen hoitotyö, Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu, 2004-2005
  • Sairaanhoitaja, sisätauti-kirurginen hoito, Oulaisten terveydenhoito-oppilaitos, 1989-92

Ammatilliset lisäkoulutukset

  • Psykofyysisen psykoterapian perusteet, Etelä- Pohjanmaan kesäyliopisto, 2020
  • TF-KKT-menetelmäkoulutus, HUS, (opinnot käynnissä)
  • Vakavien traumojen arviointi ja hoito, Suomen traumaterapiayhdistys, 2014–2015
  • Dialektisen käyttäytymisterapian koulutus, Soite, 2021-22
  • Hyväksymis- ja omistautumisterapian perusteet ja syventävä koulutus, Jyväskylän kesäyliopisto, 2025
  • Neuropsykiatrinen valmentajakoulutus, Wellmind oy, 2018–2019
  • Ekspressiivisen taideterapian perusteet, Ihmissuhde ry, 2009–2010
  • Ekspressiivisen taideterapian ryhmänohjaajakoulutus, Inartes-instituutti, 2017–2018
  • Ratkaisukeskeinen kuvataideterapiaopinnot, Alfa Partners Academy, valmistuminen 2027